Olen käyttänyt suurimman osan elämästäni asioiden aloittamiseen.
Joistakin tuli yrityksiä.
Joistakin tuotteita.
Jotkin katosivat.
Jotkin opettivat minulle epäonnistuessaan enemmän kuin toiset onnistuessaan.
Pitkään ajattelin niitä erillisinä projekteina.
Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, kuinka yhtenäinen tie oli todellisuudessa ollut.
Televisiosta ja radiosta varhaiseen internetiin, verkkoyhteisöistä alustoihin, mediasta ja analytiikasta tekoälyyn olen palannut yhä uudelleen pohjimmiltaan saman ongelman äärelle:
miten ihmiset, tieto ja teknologia voidaan yhdistää hyödyllisellä tavalla.
Polkuni kirkossa kehittyi tämän työn rinnalla.
Se ei vetänyt minua pois tieteestä tai teknologiasta.
Sen sijaan se teki yhdestä toisesta kysymyksestä yhä vaikeammin sivuutettavan:
mitä varten me rakennamme tätä kaikkea?
Teknologia antaa meille poikkeuksellisen voiman luoda järjestelmiä, jotka vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen, instituutioihin ja yhteiskuntiin.
Mitä voimakkaammiksi nämä järjestelmät kasvavat, sitä suuremmaksi kasvaa niitä rakentavien ihmisten vastuu.
Tämän näkökulman tuon työhöni tänään.
Uusi teknologia kiehtoo minua yhä.
Olen yhä valmis kokeilemaan.
Olen yhä valmis rakentamaan asioita, jotka voivat epäonnistua.
Mutta yli kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen ymmärrän paljon selvemmin, ettei järjestelmän lopullinen mitta ole vain se, toimiiko se.
Se on mitä se tekee ihmisille, jotka elävät sen sisällä.
Rakennettavaa on vielä paljon.